OSA 11: Lasten, nuorten ja perheiden näkökulma
Sosionomin työkentällä minua kiinnostaa erityisesti lasten sekä lapsiperheiden palvelut, sekä maahanmuuttajatyö. Olen pohtinut myös sitä, olisiko näitä kahta mahdollista yhdistää.
Suoritin toisena opiskeluvuotenani
harjoittelun yksin tulleiden alaikäisten asumisyksikössä, jossa asui yhdeksän 15–17-vuotiasta
nuorta. Vaikka silloin (ja edelleen) koin, että pärjäsin kyseisessä paikassa
hyvin, on tämä koulutus avannut taas asioita uudella tavalla. Vaikka opin
harjoittelusta todella paljon, olen oppinut tästä koulutuksesta vielä paljon
lisää. Suorittaessani tätä koulutusta, olen pohtinut useampaan otteeseen sitä,
että olisi ehkä ollut hyödyllistä, jos olisin suorittanut tämän koulutuksen
tuon harjoittelun aikana.
Yksin tulleessa alaikäisessä on
muihin maahanmuuttajiin verrattuna monia erityispiirteitä, jotka eivät saa määrittää
lasta tai nuorta, mutta jotka on hyvä pitää mielessä heitä kohdatessa. Nuori on
tehnyt pitkän pakomatkan joko täysin yksin, tai perhe on saattanut hajota
matkalla, eikä perheenjäsenten olinpaikasta ole enää tietoa. Epätietoisuus
siitä, ovatko perheenjäsenet enää elossa, ja millaisissa elinolosuhteissa he
ovat, painaa mieltä jatkuvasti. Pakomatkat ovat vaarallisia, ja erityisesti
yksin matkustavat lapset ja nuoret ovat alttiita monille vaaroille, kuten
väkivallalle, ihmiskaupalle ja seksuaaliselle väkivallalle. Perusturvallisuuden
tunne saattaa järkkyä niin pitkäksi aikaa, että turvalliseen elinympäristöön
sopeutuminen vie kauan aikaa.
Epätietoisuus muun perheen
tilanteesta, traumaattiset kokemukset ja niistä oireilu, ja katkeruuden ja epäoikeudenmukaisuuden
tunne ovat kaikki yleisiä, mutta kotoutumista haittaavia tekijöitä. On hyvä tiedostaa,
että näitä tekijöitä ei saa unohtaa, sillä ne kulkevat lapsen tai nuoren mukana
aina. Niiden ei kuitenkaan tarvitse olla asioita, jotka määrittelevät nuorta
tällä hetkellä. Menneitä tapahtumia tulee käsitellä nuoren kanssa, joskus
ammattilaisen avulla, mutta on hyvä myös kannustaa eteenpäin katsomiseen. Nuori
saa iloita saavuttamistaan asioista, ja niihin tunteisiin ammattilaisen tulee
kannustaa. Tärkeimpänä nostaisin esiin siis sen, että kaikille tunteille tulee
antaa tilaa, niitä voi esimerkiksi opetella tunnistamaan ja nimeämään nuoren
kanssa yhdessä. Heillä on oikeus olla surullisia ja kaivata läheisiään sekä
kotiaan, mutta heillä on kaikesta huolimatta oikeus myös onnellisuuteen, rakkauteen
ja iloon.
Kommentit
Lähetä kommentti