OSA 11: Lasten, nuorten ja perheiden näkökulma

Sosionomin työkentällä minua kiinnostaa erityisesti lasten sekä lapsiperheiden palvelut, sekä maahanmuuttajatyö. Olen pohtinut myös sitä, olisiko näitä kahta mahdollista yhdistää.

Suoritin toisena opiskeluvuotenani harjoittelun yksin tulleiden alaikäisten asumisyksikössä, jossa asui yhdeksän 15–17-vuotiasta nuorta. Vaikka silloin (ja edelleen) koin, että pärjäsin kyseisessä paikassa hyvin, on tämä koulutus avannut taas asioita uudella tavalla. Vaikka opin harjoittelusta todella paljon, olen oppinut tästä koulutuksesta vielä paljon lisää. Suorittaessani tätä koulutusta, olen pohtinut useampaan otteeseen sitä, että olisi ehkä ollut hyödyllistä, jos olisin suorittanut tämän koulutuksen tuon harjoittelun aikana.

Yksin tulleessa alaikäisessä on muihin maahanmuuttajiin verrattuna monia erityispiirteitä, jotka eivät saa määrittää lasta tai nuorta, mutta jotka on hyvä pitää mielessä heitä kohdatessa. Nuori on tehnyt pitkän pakomatkan joko täysin yksin, tai perhe on saattanut hajota matkalla, eikä perheenjäsenten olinpaikasta ole enää tietoa. Epätietoisuus siitä, ovatko perheenjäsenet enää elossa, ja millaisissa elinolosuhteissa he ovat, painaa mieltä jatkuvasti. Pakomatkat ovat vaarallisia, ja erityisesti yksin matkustavat lapset ja nuoret ovat alttiita monille vaaroille, kuten väkivallalle, ihmiskaupalle ja seksuaaliselle väkivallalle. Perusturvallisuuden tunne saattaa järkkyä niin pitkäksi aikaa, että turvalliseen elinympäristöön sopeutuminen vie kauan aikaa.

Epätietoisuus muun perheen tilanteesta, traumaattiset kokemukset ja niistä oireilu, ja katkeruuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunne ovat kaikki yleisiä, mutta kotoutumista haittaavia tekijöitä. On hyvä tiedostaa, että näitä tekijöitä ei saa unohtaa, sillä ne kulkevat lapsen tai nuoren mukana aina. Niiden ei kuitenkaan tarvitse olla asioita, jotka määrittelevät nuorta tällä hetkellä. Menneitä tapahtumia tulee käsitellä nuoren kanssa, joskus ammattilaisen avulla, mutta on hyvä myös kannustaa eteenpäin katsomiseen. Nuori saa iloita saavuttamistaan asioista, ja niihin tunteisiin ammattilaisen tulee kannustaa. Tärkeimpänä nostaisin esiin siis sen, että kaikille tunteille tulee antaa tilaa, niitä voi esimerkiksi opetella tunnistamaan ja nimeämään nuoren kanssa yhdessä. Heillä on oikeus olla surullisia ja kaivata läheisiään sekä kotiaan, mutta heillä on kaikesta huolimatta oikeus myös onnellisuuteen, rakkauteen ja iloon.