OSA 12: Perusterveydenhuolto on kaikille
Kulttuuritaustan tiedostaminen on mielestäni hyvä asia terveydenhuollossa. Kulttuurin ei pidä ennalta määritellä ihmistä, mutta se voi antaa osviittaa potilaan/asiakkaan terveydenhuollon tietämyksestä. Artikkeleissa käsitellään hyviä ja mielenkiintoisia teemoja. Psyykkiset oireet usein somatisoituvat itse kullakin. Osalla asiakkaista fyysinen oire voi olla päällimmäinen syy hoitoon hakeutumiselle, vaikka fyysiset oireet johtuisivat mielenterveyden häiriöistä. Osa taas tunnistaa kärsivänsä mielenterveyden häiriöistä, ja tiedostaa fyysisten oireiden, kuten esimerkiksi vatsakivun, päänsäryn tai ahdistuksen, johtuvan psyykkisistä ongelmista.
Näin länsimaalaisena voi olla
vaikea käsittää sitä, miten paljon vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä muualla
maailmassa käytetään. Suomessa pääosin luotetaan tutkittuun lääketieteeseen,
vaikka osa esimerkiksi syöpäpotilaista tukeutuukin vaihtoehtoisiin hoitoihin.
Yleensä valinta tehdään kuitenkin omasta halusta. Kun mietitään henkilöitä,
jotka uskovat erilaisten sairauksien johtuvan esimerkiksi hengistä tai
noituudesta, ei vaihtoehtoisten hoitomenetelmien käyttö ole välttämättä oma
valinta. Näissä tapauksissa ei välttämättä ole minkään laista tietoa
länsimaalaisesta lääketieteestä, eikä sairaudenhoidosta. Mielestäni tämä olisi
hyvä pitää mielessä terveydenhuollon maahanmuuttaja-asiakkaita kohdatessa.
Vaikka maahanmuuttajien joukossa on paljon myös kouluttautuneita henkilöitä, on
mukana paljon esimerkiksi luku- tai kirjoitustaidottomia. Silloin
terveydenhuolto, monen muun asian lisäksi, tulee aloittaa aivan alusta, meille
monille itsestään selvistä asioista.
Kommentit
Lähetä kommentti