OSA 10: Paperittomat ja moninkertaiset vähemmistöt
Paperittomien tarkkaa määrää Suomessa ei tiedetä, mutta heitä arvioidaan olevan 3000–6000. Uskoisin määrän vielä kasvavan lähivuosina, sillä kaikki vuoden 2015 turvapaikanhakija-aallon aikaan Suomeen saapuneet eivät ole vieläkään saaneet päätöstä oleskeluluvasta. Myös Ukrainan sodan takia Suomeen on tullut pakolaisia ja turvapaikanhakijoita Euroopasta sekä Venäjältä, heistäkin varmasti osa tulee jäämään maahan paperittomina.
Kyseessä on hankala aihe. Jos
mietitään vaikkapa vuonna 2015 Suomeen saapunutta turvapaikanhakijaa, joka näin
seitsemän vuoden jälkeen saakin kielteisen turvapaikkapäätöksen. Useat
turvapaikanhakijat ovat melko nuoria, joten hän on tässä tapauksessa asunut Suomessa
suuren osan elämästään. Hän on saanut täältä ystäviä, mahdollisesti oppinut
kielen ja käynyt koulua. Yhtäkkiä häntä uhkaa karkotus maahan, missä ei
välttämättä ole enää kotia minne palata, ei sukulaisia, eikä ystäviä. En sano,
että paperittomana maahan jääminen olisi edes lain mukaan oikein, mutta
ymmärrän hyvin siihen johtavat syyt.
Global clinic oli itselleni täysin
uusi konsepti, joka kuulostaa erittäin hienolta ja tärkeältä työltä. Ainakin
haluaisin uskoa tämän kaltaisten paikkojen madaltavan kynnystä esimerkiksi
terveydenhuollon palveluihin hakeutumiseen. Mitä aikaisemmin ongelmiinsa saa
apua, sitä nopeammin ja edullisemmin ne yleensä ratkeavat. Haluaisinkin
tutustua lisää Global clinicin toimintaan!
Kommentit
Lähetä kommentti